Alustus mikä on Pomarkkureitti eli Reitti?
Vuonna 1999 EU-rahoituksella perustettu Reittisatakunta (eli Reitti) halkoi kuudentoista kunnan ja kaupungin aluetta. Maisa Oy (Porin seudun matkailu Oy) sai EU-rahoitusta ja oli innokkaana perustamassa kyseistä retkeilyreittiä. Jatkosuunnitelmia ei ollut, ja kun projektirahat loppuivat, jäivät reitit hoitamatta. Vielä näihin päiviin saakka(2016) oli Reitistä virheellistä tietoa saatavissa osoitteessa reittisatakunta.fi. Sivusto tarjosi harhaanjohtavaa tietoa siitä kuinka hyvä ja hieno Reitti oli. HHikers teki sen virheen, että luotti lähteeseen ja lähti valloittamaan Reittiä.
Maanantai
Lähdimme 22.8 Pomarkun keskustalta, josta suuntasimme kohti rautatieasemaa. Matkassa oli myös reilu kolme kiloinen Diego koira. Jos olisimme etukäteen tienneet, mihin olemme matkalla, olisi koira jäänyt kotiin. Pomarkun rautatieasemalta lähtee myös resiinareitti kohti Noormarkkua ja näin ollen radalla ei muuta toimintaa ole. Alkutaipaleen kävelimme radanvartta ja ensimmäisen tauon pidimme Kahvikorsulla, mutta koska se oli yksityinen ja puista olisi pitänyt maksaa jatkoimme pian matkaa. Eipä tullut mieleen varata rahaa kyseistä toimenpidettä varten. Jatkoimme matkaa Isonevan luonnonsuojelualueelle ja kävimme reippailemassa Isonevan ympäri. Isoneva reittejä on yhteensä alle kilometri. Siellä muputimme nopeasti proteiinipatukat ja aloimme suunnittelemaan seuraavaa siirtymistä.
Seuraava etappi oli siirtyä Pomarkun puolella olevalle Katajanmäen laavulle laavulle. Reitti sinne ole helppokulkuinen ja näki, että sitä osaa oli hoidettu. Katajanmäen laavulle oli Pomarkusta 5 km. Laavu itsessään oli myös hyvin varusteltu. Nuotiopaikan lisäksi löytyi myös savustusuuni. Puita laavulla oli kohtuullisesti. Epävakaisen sään vuoksi virittelimme, tapamme mukaan, nuotion päälle pressusta sateensuojaa. Asetimme kastuneita varusteita kuivumaan nuotion lämpöön. Ruuaksi valmistimme makaronipataa, missä seassa oli itse kuivattua jauhelihaa ja kuivattuja kasviksia. Juomavesi oli tarkoitus tankata ja katsoimme kartasta ja gps-laitteesta, että melko lähellä olisi pienikokoinen järvi, mistä saisi vettä. Eero ottikin rinkastastaan matkaan päivärepun ja nappasi gps:n mukaansa. Jonkin ajankuluttua Eero lähetti kuvan järvestä, mikä oli kämmenen kokoinen. Koko järvi siis olikin kuivunt, eikä sitä enää ollut. Eero kuitenkin havaitsi melko lähellä olevan tien ja suuntasi sinne. Tien varressa oli asutusta ja yhden talon pihasta Eero sai kaivosta vettä. Illalla paistoimme nuotiolla kummallekin iltapalaksi porsaan sisäfileet. Diego nautti olostaan makuupussin lämmössä ja seuraili sivusta kiinnostuneena.
Yön nukuimme riippumatoissa, makuualustana oli kummallakin kunnolliset untuva-ilmatäytteiset makuualustat (Thermarest Neoair Xtherm Regular), joiden kylmäkestävyyskin on reilusti alle -20 pakkasasteen, koska r-arvo on 5.7
Makuupussina minulla oli Haglöfs Cetus 1 ja Eerolla Warmpeace Viking 300. Yö meni hyvin vaikka välillä vähän ripottelikin vettä. Diego nukkui Kaitsun makuupussin sisällä, jalkopäässä.
Tiistai
Aamuherätys oli kello kahdeksan aikoihin ja aamupalaksi valmistimme nuotion lämmössä paahdettua leipää. Leivän päälle olimme varanneet tonnikalaa. Diegolla oli varattuna oma pussi koiran märkäruokaa. Kohta jo pakkasimmekin leirin ja aloimme valmistelemaan siirtymistä Reitillä eteenpäin. Seuraavaksi oli tarkoitus kävellä 6 km päähän Sulkijärven rannalla olevalle laavulle. Tässä kohtaa sai huomata, että Reitin ylläpito oli lopetettu koska pitkospuut olivat liki umpeen kasvaneet varvuista. Diego onnistui juoksemaan juuri niiden alla, mutta meidän matkantekoa se hidasti huomattavasti. Laavu oli kivasti sijoitettu lammen läheisyyteen. Polttelimme pari puuta, mitkä löysimme ja keittelimme tauko kahvit. Seuraavaksi suutasimme Sakalammille, missä oli tarkoitus syödä lounas. Kartan mukaan paikka olisi hyvin varusteltu. Nuotiopaikka, laavu, wc, ruokailupaikka ja rantautumismahdollisuus. Matkaa Sulkijärveltä Sakalmmille kertyi 5.9 km. Koko paikka oli melkein umpeen kasvanut ja katospaikka olikin melkoisen pajukon keskellä. Sinne meillä ei ollut mitään asiaa, koska se oli ampiaisten valloittama. WC- rakennusta ei vuosiin ollut olemassa tai emme sitä ainakaan pitkällisten etsimisten seuraksena löytäneet. Paraspaikka oli nauttia lounas traktoriurien keskellä aunringonpaisteessa. Siinä olimme vähiten haitaksi ampiasten reviriille. Lounaalla meillä oli nuudelisoppaa ja se olikin nopea valmistaa. Näin jälkikäteen kommetoituna se on todella surkea lounas heikkojen ravintoarvojensa vuoksi. Hhikers ei voi missään tapausessa sitä suositella retkievääksi.
Kohteeksi Hanhijoen alue, mistä kartan mukaan löytyisi taas kaikki mukavuudet. Matkamme jatkui todella huonosti merkityllä reitilla ja ellemme. Suurinosa jokien ja ojien ylityspaikoista oli tuhoutunut ja niiden ylittämiseen piti etsiä kirtotiet. Mikäli emme olisi hyvin varustautuneet gps-laitteella olisi eksymisen vaara ollut ilmeinen.
Tähän kohtaa liitään otteen Maisa Oy:n hallitsemilta verkkosivuilta ”Reitti on tehty helppokulkuiseksi merkitsemällä se Reitti-kylttien lisäksi maalimerkeillä, joita seuraamalla eksymisen vaaraa ei ole. REITTI on tehty juuri Sinulle, joten tervetuloa retkeilemään ja nauttimaan elämästä luonnossa!” Kirjoittaneen täytyy todeta, että nämä kirjoitukset löytyivät vuonna 2016 ja se osoittaa kyseisen matkailyyrityksen, sekä Porin kaupungin törkeää huolimattomuutta.
Reittimme jatkuikin, mitä erilaisissa ympäristöissä hakkuuaukeista soihin. Diego koira taisi olla meitä kovin jätkä vaeltaamaan. Saavuttuamme eräälle suoaluuelle, mistä oli pakko mennä yli, Diego painoi kaukana edellä välillä katsellen kummastuneena, että mihin jäimme. Jossain kohtaa ojanylitys oli niin hankalaa, että päätimme palata hiukan takaisin päin ja koukata metsän kautta. Joku paikallinen neropatti oli päättänyt viritellä metsään piikilankaa ja kävelin suoraan siihen. Ensin se tarttui Eeron jalkaan ja hän oliki kaatua siitä syystä. En kuitenkaan ehtinyt regoimaan ja kävelin suoraan siihen itsekkin ja revin vallushousuni palkeenkielelle. Tässäkohtaa annan vastauksen Maisa Oy.n verkkosivuilla esittämään kysymykseen:” onko Reitillä turvallista?” – EI OLE! Tästä sitten toipuneena jatkoimma matkaa eteenpäin kunnes keskellä metsää oli leveämpi oja. Ojan syvyys oli sitä luokkaa, että pohjalle kiipeampinen ei tullut kysymykseen. Näin ollen päätimme kiertää sen vasemman kautta, koska se näytti siihen suuntaan muuttuvan kapeammaksi ja matalammaksi.
Vettä ojan pohjalla oli jonkin verran. Löysimme kuitenkin sopivan ylityspaikan jonkin matkan kuluttua. Olimme kuitenkin ajautuneet jo opasteltulta polulta melko kauaksi ja turvauduimme gps- karttaan, jotta näkisimme mihin suuntaan meidän kuuluisi jatkaa. Hetken umpimetsässä rmmittyämme saavuimme hakkuuaukean laidalle, mikä oli vuosien saatossa kasvanut täyteen pajukkoa. Sitä kasvoi noin 160-180 cm korkeudella kumpaankin suuntaan todella kauaksi. Joten meidän olisi ehkä helpompi mennä läpi kuin lähteä sitä kiertämään. Pajukko oli kuitenkin niin tiehää, että pienellä koiralla ei ollut sinne mitään asiaa, joten nostin Diengon olkpäälleni matkustamaan. Lähdimme etenemään varovasti siinä viidakossa. Hetken edettyämme Eeron jalka putosi tosi syvään kuoppaan ja siinä kohtaa oli todella lähellä ettei sattunut pahempi onnettomuus. (onko Reitillä turvallista? Huutonaurua). Jatkoimme kuitnakin matkaamme varoen ja saavuimme pajukon loppuun. Nyt edessämme oli kivikkoinen nousu. Nousu koostui todella isoista ja pienemmistä sammaloituneista kivistä. Diegon eteneminen oli taas huvittavan ketterää, kun taas me etenimme nelinkontin, jotta pääsisimme turvallisesti kivien laelle. Kiviko laella meitä tervehtikin kuusinen umpimetsä. Gps kertoi, tien olevan noin 800 metrin päässä metsän toisella laidalla. Joten pää kumaraan ja kohti uusia pettymyksiä. Melko pian saimme huomata, että metsä oli hirvikärpästen paratiisi ja niiden monipäinen armeija päätti ottaa meidät kohteeksi. Itse minä (Kai) vihaan niitä yli kaiken ja taisin pienet raivokohtaukset ottaa metsässä, koska halusin sieltä nopeasti pois. Pääsimme kuitenkin loppuviimein tielle, missä saimme hetken hengittää. Kaiken taistelun jälkeen saavuimme Hanhijoelle. Matkaa Katajanmäestä Hanhijoelle kertyi 14.6 kilometriä.
Hanhijoen nuotiopaikka oli todella surkeassa kunnossa. Pöytä, mikä oli ruokailuun tarkoitettu, oli lähes kokonaan lahonnut. Nuotipaikan virkaa esitti muutama keokse kerätty kivi. Itse joen ylitykseen rakennettu silta oli vaarallisessa kunnossa ja monilta osin tuhoutunut. Hhikers oli kuiten varautun pressulla ja rakensimme oman sadesuojan nuotiopaikan päälle. Saimme näin lisättyä mukavuutta. Ruuaksi keittelimme itse kuivaamaamme jauhelihaa. Kyytipojaksi oli riisiä ja kuivattuja kasviksia. Jauhelihan kuivausohje löytyy sivuiltamme. Riippumatot virittelimme lähelle nuotiopaikkaa. Ilta ja yö sujui ongelmitta. Muutamat vesipisarat eivät meitä haitanneet ja tapansa mukaan Diego oli kömpinyt makuupussin jalkopäähän lämpimään.
Keskiviikko
Aamupalaksi oli puuroa, leipää ja tonnikalaa. Leivät on kiva paahtaa nuotilla, jotta niistä tulee paahdetun rapeisia. Kohta aamupalan jälkeen aloimme purkamaan leiriä, koska meitä odotti tapaaminen, Pomarkun padolla, Inhottujärven laidalla. Sinne meille tuotaisiin kanootti, jolla voisimme jatkaa matkaa. Meilä oli kuitenkin välissä vielä yksi mutta ja se oli Hanhijon silta. Sen olless erittäin vaarallinen tuli ylitys suorittaa yksitellen. Ensin veinkin ylitse rinkkani niin, että se roikkui vain toisella olkapäällä. Putoamisen vaara oli kuitenkin ilmeinen, joten silloin rinkaa ei saa kiinnittää kunnolla, jotta hätätapauksessa siitä pääsee nopeasti eroon. Seuraavaksi hain Diegon ja lopuksi perästä tuli Eero. Hanhijoen yöpymispaikalta padolle oli vain 1.4 km matka.
Tänne meille tuotiin kanootti, jonka olimme vuokranneet. Matka jatkui tästä läpi Inhottujärven Riuttasalmen leirikeskukselle. Matkaa kanootilla kertyi liki 3 km. Riuttasalmen leirikeskuskella on myös pato, jonka ylitse kannoimme kanootiin. Tästä matkamme jatkui 3.5 km Pomarkku jokea pitkin. Siellä meitä odotti välietappi ”Amazin Race Pomarkku”, yöpyminen maatilalla. Meitä varten oli valmistettu hyvä illallinen ja lämmitimme itsellemme saunan. Kalaonneamme koitimme pinestä lammesta, josta onneksemme saimmekin taimenen. Illan vietto kuluikin mukavasti ja saimme lisävoimia jatkaa seuraavana päivänä takaisin Pomarkkuun, mistä reittimme alkoi. Matkaa oli jäljellä vielä 6.5 km. Matkaala Pomarrkkuun jokea pitkin on kuitenkin sillana alituksia. Osa on suljettu kokonaan laudoituksilla ja osa on kuohujen takia vaarallisia, joten jouduimme kahteen otteeseen kantamaan kanootin siltojen yli. Matka päättyi onnellisesti Pomarkkuun.
Jälkäteen sanottuna oli onnenkauppaa ettei meille sattunut mitään ja onneks meillä oli mukana kunnon varusteet. Matkan jälkeen soittelin monet puhelut ja sain harhaanjohtavat verkkosivut suljettua. Annoin reklamaation myös Porin kaupungin johtajallepuhelitse ja ihmettelin suuresti varoituskylttiä, mikä sijaitsi reitin loppupäässä padon juurella. A4 kokoinen laminoitu lappu kertoi, että Reitti oli suljettu.